Naisrahtarit

Olet sivulla:

Tämä on arkista Amerikkaa...

Tämä kuvasarja ei koostu viimeisen päälle laitetuista näyttelyautoista, vaan niistä tuhansista ja taas tuhansista enemmän tai vähemmän arkisista työjuhdista, joita Yhdysvaltojen teillä tulee vastaan. Kuvatekstit perustuvat osin sikäläisten "rekkamiesten tietotoimistojen" antiin ja omiin havaintoihini, joten kuvateisteissä mahdollisesti olevat virheelliset tiedot anteeksi annettakoot.

Kuvat on kuvattu kahden nykyisen ja yhden entisen rahtarin kolme viikkoa kestäneellä road tripillä, jona aikana ajoimme Pohjois-Amerikan mantereen halki San Franciscosta New Yorkiin.

Noin 300 miljoonan asukkaan Yhdysvalloissa on noin 3,5 miljoonaa rekkakuskia. Heistä monikaan ei hevin halua luopua runsaasti kromilla koristelluista nokkamalleista, sillä rekanvetäjän komea nokka ja auton näyttävyys ovat jenkkirahtareille tärkeitä asioita. Vanhat, komeat kromikeulat ovat kuitenkin pikkuhiljaa väistymässä uusien aerodynaamisempien mallien tultua markkinoille.

Suuressa maassa on suuria kuljetusliikkeitä. Esimerkiksi Wisconsinissa pääpaikkaansa pitävällä Schneider Inc:llä on yli 20 000 omaa autoa. Arizonalainen Swift Transportation omistaa puolestaan yli 18 000 autoa. Maassa on myös paljon meidän alihankkijoitamme vastaavia yhden tai useamman auton yrittäjiä.

Kuvassa Schneider Inc:n kalustoa.

Leudossa ilmastossa eläimiä voi kuljettaa tällaisellakin perävaunulla.

Rekkamestoissa on samantyyppisiä rahtaritiloja kuin Suomessakin, mutta toki tilat ovat suuremmat. Tiloista löytyvät niin pesukoneet, kuivausrummut, suihkut, TV-huone, netti, kopiokone jne.

Rahtaritiloista ja/tai liikennekeskuksen pihalta löytyy usein myös hengenravintoa. Puoliperävaunu sopii myös temppeliksi rekkamestan pihalle ja mikäpä estää laittamasta rekan kuvaa Uuden Testamentin kanteen.

Monien rekkaparkkien pihoissa on vaaka. Nyrkkisääntönä jenkeissä voidaan pitää sitä, että yhdistelmän kokonaispaino ei saa ylittää 80 000 paunaa. Meikäläisiksi tonneiksi muutettuna se tietää sitä, että kantavuudeksi jää vain noin 22 tonnia.

Jenkeissä näkee paljon täysperävaunullisia rekkoja, jotka ovat meillä kiellettyjä - paitsi uutisotsikoissa. Ilmeisesti ainakin jonkin osavaltion laki vaatii kytkennän varmistamisen ketjulla.

Ja sama varmistus hieman lähempää.

Volvo on lyönyt kiilaa myös USA:n kuorma-automarkkinoille. Markkinaosuus huiteleekin 10 % tietämissä. Jenkkimarkkinoiden ykkönen on Freightliner, jonka markkinaosuus on 25 %. Perässä tulevat Peterbilt, International ja Kenworth.

Meikäläisille tuttuja FH-malleja jenkeissä ei sentään näkynyt, sillä nokkamalli sen olla pitää. Jenkkivolvoja valmistetaan ainakin Virginiassa.

Kuormansidontaratkaisuja myös jenkeissä. Ei mitään uutta auringon alla.

USA autoistui aikaisin ja vanhoja työjuhtia näkee vieläkin siellä täällä. Etenkin Kalifornian kuivassa ilmastossa autot myös säilyvät hyvin. Ja ennenhän autot tehtiin pellistä, joka oli peltiä sanan varsinaisessa merkityksessä.

Kääk! Mummo Ankka on täällä! Ainakin Fordista päätellen.

Paikallista hinauskalustoa.

Polttoaineen hinta on noussut jenkeissäkin siihen tahtiin, että taannoin huoltoasemilla oli järjestetty jopa rukoustilaisuuksia polttoaineen hinnan laskemisen puolesta. Vielä syyskuussa helpotusta ei ollut näkyvissä.

Jenkeissä matkat ja nopeudet ilmoitetaan maileina. Ja mailihan on n. 1,6 km.

Tämä menopeli oli koottu hitsaamalla yhteen pieniä raudanpaloja, pultteja, muttereita ja työkaluja. Varsin hauskan näköinen kapistus, mutta kelpasi vain koristeeksi.

Tuiki tavallinen menopeli tuikitavallisessa länsilaidan jenkkimaisemassa.

Baanaa riittää. Yleensä jenkkirahtarit ajavat mailipalkalla. Tuntipalkkaa nauttivat lähinnä jakelu- ja lähiliikenteessä olevat kuljettajat.

Kolmesta perävaunusta koostuva yhdistelmä ei ole harvinainen.

Kalustoa rekkaparkin pihalla.

Dolly Amerikan malliin.

Monien perävaunujen takaovissa on puhelinnumerolla varustettu tarra, jossa kysytään "how is my driving"? Voisi olla hyödyllinen ratkaisumalli myös Suomessa, jossa kuljetusalan imago ei ole niitä parhaita.

Parkissa jossakin Kaliforniassa.

Kuski meni kaffelle, Peterbilt jäi odottamaan.

Kaksoismiehityksellä eli tandemina tai tiiminä ajaminen on jenkeissä yleistä, sillä välimatkat ovat pitkiä. Tapaamamme rekkakuskitiimi kertoi, että jos heidän mailipalkkansa muuttaisi tuntipalkaksi, tuntiliksaksi muodostuisi noin 25 dollaria. Automiesten tietotoimiston mukaan rekkakuski tienaa huonoimmillaankin 600 - 800 taalaa viikossa.

Tiimi kertoi myös, että 30 % palkasta tulee verottomana, tavallaan päivärahoina. Lopuista veroa menee vain 10 %. Elinkustannuksista mainittakoon sen verran, että tiimin mukaan kahdella tonnilla pärjää hyvin kuukauden.

Jonkin verran lisäkustannuksia tulee luonnollisesti myös siitä, että "tiimiläiset" kertoivat maksavansa itse mm. sairasvakuutusmaksunsa, joka olemassa olo tuikitarpeellinen mahdollisen sairauden kohdatessa. Myöskään lakisääteistä vuosilomaa ei jenkeissä juurikaan tunneta.

Jenkeissä perävaunut ovat yleensä vain kaksiakselisia, vetäjät 2- tai 3-akselisia.

Valtaosa perävaunuista oli umpikaappeja tai avokkaita. Kapelleja näki huomattavasti harvemmin.

Tauko Kaliforniassa.

Asuntovaunumatkailu on jenkeissä suosittua ja vaunut ovat yleensä valtavia puoliperävaunuja. Tämä perävaunu on vaatimattoman kokoinen moniin muihin vastaan tulleisiin verrattuna. Tapaamamme karavaanaripariskunta tosin valitteli polttoaineen hinnan kohonneen pilviin ja tankkaamisen käyvän kukkarolle, sillä tulot eivät ole nousseet samaa tahtia kohonneiden hintojen kanssa.

Länsiosan kuivassa ilmastossa ei juuri pressuja tarvita.

Louisianalainen Lone Pineen pysähtynyt rekkamies Billy kertoi tämän kertaisen keikkansa pituuden olevan 6000 km. Tuoreehkon ajokin nokkapellin alla murisi 15 litran Detroit Diesel. Detroitilainen on yksi suosituimpia jenkkirekoissa käytettyjä koneita. Monen pellin alta löytyy myös CATin tai Cumminsin kone. Freightliner käyttää myös Mersun koneita, sillä Freightliner kuuluu Daimler konserniin.

Miten tuon aurinkolipan alta näkee ajaa, jäi arvoitukseksi. Auto oli niitä harvoja näkemiämme bulldog-malleja.

Tuttu juttu muuallakin. Rekkamies pääsee suihkuun naputtelemalla koodin.

Nokka se pitää olla linjabiilissäkin.

Akseleita mahanalus täynnä.

Tässä pirssissä mahtuu asumaan isompikin perhe. Oletettavasti kaksi huonetta ja keittiö.

Kromia, pystyputket ja paljon äärivaloja. Komeaa olla pitää.

Uudempi vuosikerta on hieman virtaviivaisempaa.

Ja paketit kulkee.

Kansasissa jouduimme Ike-myrskyn jälkimaininkeihin, mikä tiesi kovaa tuulta ja rankaa vesisadetta. Kolmen perävaunun yhdistelmä suhahti kuitenkin kevyesti ohi. Ilmeisesti näinkin pitkän yhdistelmän ajo-ominaisuudet ovat suhteellisen hyvät.

Ainakin pienempiä kulkuneuvoja tankatessa tankkauskulttuuri vaihteli. Kuten Euroopassakin, joillakin huoltamoilla joutui jättämään luottokortin kassalle pantiksi ennen kuin kassa avasi pumpun. Joillakin asemilla piti puolestaan maksaa etukäteen se gallonamäärä, jonka arveli tankkiinsa mahtuvan. Jos maksoi liikaa, erotuksen sai toki takaisin. Joillakin syrjäseutujen pienillä asemilla sai vielä jopa vanhan ajan palvelua, eli henkilökunta riensi tankkaamaan.

Postiauto.

Jenkit pitävät kiiltävästä kromista ja valopaljoudesta.

Jenkit pitävät autonsa todella puhtaina. Puhtaana pitoa helpottaa etenkin maan länsiosissa se, että siellä sataa suhteellisen harvoin.

Jenkkirekka sellaisena kuin me olemme tottuneet sen mietämään. Tällaiset jyhkeät keulat alkavat kuitenkin pikkuhiljaa olla menneen talven lumia, kun uudet, virtaviivaisemmat autot valtaavat markkinoita.

Pitkiä ovat perävaunut, vaikka edessä olisi vain pick up. Askelmitalla tämän perävaunun pituudeksi tuli yli 11 metriä.

Suoria letkuja näkee vielä.

Jos on suuri maa, niin niin ovat tukitkin.

Nosturikin on...

Takalaitanostin amerikkalaisittain.

Ylipaino on myös erittäin monen jenkkirahtarin ongelma. Pitkän linjan kuljettajilla ruumiillista työtä ei ole, sillä eri miehet hoitavat purut ja lastaukset. Kuljettajan tehtäväksi jää yleensä vain perävaunun vaihto. Amerikkaa pidetään pikaruokavaltiona, mutta käymissämme rekkamestoissa oli varsin kelvollinen seisova pöytä salaatteineen ja hedelmineen. Tarjonta ei vaikuttanut sen rasvaisemmalta kuin suomalaisillakaan liikenneasemilla.

Yllättävää kyllä, Yhdysvaltalaisista rekkakuskeista yli 5 % on naisia ja määrä lisääntyy koko ajan. Vuonna 1995 naisrahtareita oli noin 129 000 ja vuonna 2007 määrä oli jo noin 156 000.

Vertailun vuoksi mainittakoon, että Suomessa naisrekkakuskien määrä on vain noin 2 %. Kuljettajapulan, alan lisääntyneen koulutustarjonnan ja yleisen asennemuutoksen vaikutuksesta määrä kuitenkin lisääntyy koko ajan.

Tyyppinen takaoviratkaisu. Nosto-ovi.

Siihen sitten vielä yksi perävaunu...

Koska kaikissa autoissa ei ole esim. webastoa tai muuta taukolämmitintä, ratkaisu on IdleAir. Adapteri ikkunaan ja "tötsästä" saa hyttiin niin lämmintä kuin kylmää, internetin jne.

Kuljettajapula on huutava myös jenkeissä ja monilla huoltamoilla on nettipisteitä, joissa voi tsekata tarjolla olevia alan työpaikkoja. Kuljettajista onkin huutava pula.

American Trucking Association ATA:n arvion mukaan maassa tarvitaan vuonna 2014 jopa 111 000 uutta kuljettajaa, jos suuntaus jatkuu samanlaisena.

Joillakin taukopaikoilla on mahdollisuus katsella henkilökohtaista televisiota samalla kun haukkaa hieman huikopalaa. Telkkari toimii tietysti kolikoilla. Omenapiirakka on sitä periamerikkalaista ruokaa.

Amerikkalainen aamiainen, jossa on perunoita, kananmunaa, pekonia ja pannukakkuja maksoi yleensä 5 - 8 taalaa.

Pitkän akselivälin omaava jenkkiveturi ei joka kioskin pihaan käänny. Paikallisten rahtareitten mukaan jenkkiveturin yleinen akseliväli on 26 jalkaa eli noin 7,8 metriä.

Paikallinen jakari.

Tämä sheriffi herätteli huoltamon pihassa nukkumassa olleen rahtimiehen. Auto oli ilmeisen väärin pysäköity sisääntuloväylän varteen.

Ja mainittakoon, että vieressä rekassa istunut rekkakuski nauroi kuollakseen, kun halusimme kuvata poliisia...

Tämä Buffalossa ollut kääntymissysteemi herätti yöllä kaupunkiin tullessamme ihmetystä. Tien keskikaistalta voi näköjään kääntyä kummastakin suunnasta tulevat. Loppujen lopuksi ratkaisu oli varsin toimiva.

Yhdysvalloissa muutama muukin meikäläisestä poikkeava liikennesääntö; esimerkiksi punaisista valoista saa kääntyä oikealle, ellei sitä ole erikseen kielletty. Monissa paikoin on myös risteyksiä, joissa on STOP-merkki, tulitpa mistä suunnasta tahansa. Risteys ylitetään siinä järjestyksessä, mihin siihen on saavuttu. Tämäkin ratkaisu tuntui varsin toimivalta... mutta Suomessa sen toimivuus voisi tietysti olla kyseenalaisempaa.

Kuorman purkua New Yorkissa.

Osta oma auto. Ajoa on jenkeissä tarjolla yllin kyllin. Alan lehdet ovat täynnä ilmoituksia, joissa väkeä houkutellaan niin kuljettajiksi kuin yrittäjäkuljettajiksi. Myös monien rekkojen takaovissa näkee mainoksia, joissa houkutellaan tulemaan ajamaan juuri heille.

Meikäläistä ADR-lupaa vastaavan luvan saaminen vaikeutui Yhdysvalloissa huomattavasti vuoden 2001 terrori-iskun jälkeen, sillä mm. luvan hakijan taustat tutkitaan.

Vaarallisia aineita kuljettavien kuljettajien palkat ovat kovaa tasoa, kertoi paikallinen rekkamiesten tietotoimisto.

Jakokuskin purkuramppi.

Lokasuojia jenkeissä ei juuri viljellä.

Liinoja on, mutta miten lie eteenpäin tuennan kanssa?

Peterbiltin kajuutta.

Rekanvetäjiä voi kuljettaa näinkin. Mitähän suomalainen virkavalta sanoisi tällaisesta kuljetuksesta?

Diesel on jenkeissä benssaa kalliinpaa. Tankkaaminen ei kuitenkaan suomalaisen lompakkoa kirpaise, sillä polttoaine on noin puolet halvempaa kuin Suomessa. Hinnasta on veroa vain kymmenkunta prosenttia.

Yhdysvalloissa polttoainetta ostetaan gallonoittain, joten kuvan hinnat ovat dollaria/gallona. Yksi gallona on noin 3,8 litraa.

Jos peruuttaminen ei ole vahvimpia lajejasi, älä ota keikkaa ainakaan Manhattanin kieppeille. Myös paikallisten automiesten mukaan kärryn jättäminen New Yorkin kieppeille on varsinainen taitolaji, sillä ahtaita pihoja siellä riittää yllin kyllin. Ja New Yorkhan on osavaltio, vaikka moni mieltää New Yorkiksi vain Manhattanin saaren.

Kyltti erään rekkamestan ovessa.

Monen perävaunun takaovet olivat niin kiiltävät, että niistä voi peilata itseään. Jenkkirahtarit tykkäävät ilmeisesti kaikesta, mikä kiiltää.

Tämän vetäjän perässä oli erikoiskuljetus. Takana IdleAir-parkkis.

Jopa meni uskottavuus poliisisarjojen vauhdikkaaseen elämään... Kuva on tietysti New Yorkista.

Yöllä jossakin lännen tien rekkaparkissa.

Tätä perävaunua on vedetty 266557 mailia.

Siglet vetopyörissä yleistyvät jenkeissä.

Tietyö. Altapurku. Mielenkiintoista.

Kyllä, konttiruoto oli kiinni vetäjässä.

Jos mielesi tekee lähteä rekkakuskiksi jenkkeihin, varaudu siihen, että työluvan saaminen ei ole välttämättä itsestään selvyys tai ainakaan nopea muodollisuus. Monet suomalaiset rapakon taakse ovat kuitenkin jo lähteneet ja heistä jotkut ovat menneet töihin Kanadalaiseen firmaan. Kanadaan työluvan saaminen on huomattavasti helpompaa ja monesti keikat suuntautuvat Yhdysvaltojen puolelle.

Uutiset