RESIINARETKEN KUVIA NYT GALLERIASSA (lue lisää)
NaisPark ry:n kesäkauden päättäjäisiä vietettiin kuntoilun merkeissä pumppaamalla resiinoilla Kankaanpäästä Pomarkkuun. Kuvia retkeltä nähtävissä osoitteessa naispark.kuvat.fi (jäsenet voivat kirjautua sisään hankkimallaan salasanalla).
JOHANNA PAASO - VAATEMYYNTIÄ JA ERIKOISKULJETUSTEN LIIKENTEENOHJAUSTA (klikkaa tästä ja lue lisää)
NaisPark ry:n jäsen Johanna Paaso on nykyään päivätyönsä lisäksi myös Evelace-alusvaatteiden jälleenmyyjä.
NAISPARKIN VALOKUVAUSTALKOOT (klikkaa tästä ja lue lisää)
Haluatko osallistua NaisPark ry:n vuoden 2012 tekemiseen? Osallistuaksesi sinun ei tarvitse olla valokuvauksen ammattilainen tai aktiiviharrastaja saati omistaa kallista järjestelmäkameraa.
Joskus harjoittelupaikan valinnassa voi käydä näinkin...
Hellun tarina
Teksti: Helena
Alkutaipaleeni oli vaikea, mutta on yksi ylitse muiden, jota en unohda koskaan!
Ja se on tää mun sillonen ajo-opettajani.
Kuvitelkaa kaveria, joka puhuu taukoamatta 24h/vrk. Hiljaa on vain sillon ku nukkuu. Hyvä kun henkeä ehtii välillä sanojensa välissä vetämään! Alkuun sitä jaksoin, mutta loppuajasta kaikki alkoi mennä ohi korvieni ja sen se huomas, ku melskas mulle, etten kuuntele mitä se puhuu! Mut kun sitä tekstii tuli kaiken aikaa taukoamatta! Kuinka moni teistä jaksaisi sellaista itserakasta tyyppiä kuunnella, jonka rinnalla muut eivät ole mitään?
Kaikki alkoi siitä, kun silloinen isäntä antoi käyttööni oman henkilöautonsa, jolla oli tarkoitus mennä helsinkiin hakemaan nuppia ja siihen kärryä sompasta. Osoitteen saatuani, menin ko.tyyppiä hakemaan ja hän oli siin vaihees vielä ihan ok, mutta jo 20 kilometrin jälkeen oli pysähdyttävä vessatauolle, joka tarkoitti pullolle. Viinakaupassa hän oli käynyt omien sanojensa mukaan vain siksi, että jännitti niin, millaisen naisen matkaan joutui.
Ja kun pullon korkin oli auki vääntänyt, ei sitä sitten sulkenutkaan.
Eka päivänä kaikki meni jollain tapaa ok, mutta määränpäässä oli lähdettävä täydentämään varastoja ja hyttiin kiivettyään aloitti tarinansa:
"Paljon minä olen aiheesta lukenut ja ohjelmia katsonut, joissa on väitetty, että ensisilmäykselläkin voi rakastua! Aiemmin en siihen ole uskonut, mutta kyllä nyt on pakko uskoa!!"
Siitä se sitten alkoi, mun jalkojen hipelöinti, kera lukuisten sanojen kuinka paljon hän tietää naisten jaloista! Muutamaan otteeseen yritin sanoa, että lakkaa hipelöimästä ja kun sanani kaikuivat kuuroille korville, katsoin lopulta viisaimmaksi tekeentyä nukahtaneeksi. Yritti jonkin aikaa vielä silloinkin onnistua, mutta luovutti lopulta.
Siitä alkoi kiduttava, henkisesti hyvin raskas puolitoista viikkoinen! Samanlaista en suo pahimmalle vihamiehellenikään! Jotakin niistä on pahasti pimentoon jäänyt, muistan vain sen kuinka sain osakseni huutamista ja ylenpalttista raivoamista ja haukkumista!
Miten itse menettelisitte tilanteessa, jossa teille sanotaan että mennään katsomaan... ja kun sitten teet ajatusta siitä, että mennään katsomaan, alkaa silmitön karjuminen, että minä en ole sanonut että mennään vielä!!! Kun minä sanon, että mennään, vasta valmistelen ajatusta siitä että mennään! Ei tarvinnut kun jalan siirtyä niissä aikeissa, että kytkimelle painan, ois vaadittu jo korvatulppia!
Koskaan en tiennyt, pitääkö nyt alkaa tosiaan tekemään lähtöä, minne tää herra halus, vai vieläkö hän halus asiaa miettiä. Minä kun en ikinä ole ollut ajatusten lukija, en osannut myöskään hänen aivoituksiaan lukea!
Auton repsikan puoleinen ikkuna ei toiminut ja siellä mä istuin kännisen ja kolme askii norttia päivässä polttavan kaverin kanssa ja olin tukehtua! Saatatte tupakoimattomina vain kuvitella, millaista se on ollut, ku koppi on sinisenään tupakan savusta.
Usein ajettiin sitten liikennesäännöistä piittaamatta, kun hänelle tuli mieleen, et nyt pitää lukea karttoja, et osataan mennä oikeisiin osoitteisiin. Auto saatettiin pysäyttää keskelle risteystä tukkimaan muun liikenteen, tai sitten röyhkeästi kevyen liikenteen väylälle ja auta armias jos yritit sanoa, ettei näin voi tehdä, tuli huutoa jossa sanottiin, että hän on sun opettajas ja sä kuuntelet mitä hän sanoo!
Huuto oli jokapäiväistä, kunnes viimein sain katajanokalla tarpeekseni.
Sinne piti tulla kärryn, joka piti toimittaa Forssaan ja muistaakseni Hämeenlinnassa lastata rautakuorma.
Juttu alkoi tutuista sanoista.., mennään. ja kun sitten en mitään tehnyt, alkoi huuto, että enkö mä juur käskeny et mennään! Sillon mulla palo käämit ja sanoin, et herra on hyvä ja koittaa nyt päättää mennäänkö vai ei ja et mä todellakaan en tiedä, millon pitää mennä ja millon ei ku sust ei pirukaan ota selvää! Se karju mun sanojen päälle ja huusi, et oppilas ei kyllä tuu hänen silmilleen hyppimään ja että ellei oppi mene perille voi häipyä! Sanoin sille, et kuule siin sun oikeella puolellas on ovi ja että voit hilippasta hevon kuuseen tästä autosta!
Kyllä se oon kuule minä joka lähen eikä hän - jos joku lähtee! Noh.., keräilin siin sitte tavaroitani ku hän kysy et mitä oikein teen. Sanoin, että lähen nosteleen, et mun ei ole mikään pakko enää kestää tollasia solvauksia! Ja että aja ite tää auto takas, mutta varo poliiseja, ne ei oikein kännisist kuskeista perusta! Sanat eivät riitä kertomaan sitä huutoa, mikä siitä seurasi, mä itkin jo siin vaiheessa siinä määrin, että olin varma etten sitä autoa pysty pois sieltä edes ajamaan ja tää hyväkäs mesoo, et lakkaa itkemästä siinä, et tääl on joka nurkas kameroita ja ne näkee mitä tääl tapahtuu!
Sen henkisen rääkin jälkeen kun tilanne oli rauhoittunu, alettiin tekemään lähtöä Forssaan. Koko matkan se kehu itteensä ja et musta ei ikinä rekkakuskia tule! Sitten tokas.., joko pyydät anteeksi!! Olin niin hölmistynyt, etten saanut sanottua mitään! Minäkö.., pyytäisin anteeksi? Olin niin vihainen, että siltä istumalta lähin kahville ku ABC-aseman pihaan päästiin! Pomolle en voinut soittaa, koska oli yö, mutta tein sen heti aamusta. Silmällistäkään en nukkunut. Itkin koko yön.
Pomo totesi, että se on parempi kun lopetatte, ei tuosta näy mitään tulevan. Se oli helpotus, ikinä ei tarvis sitä naistenmiestä enää kattella ja kuunnella! Olo oli perhosen kevyt kun jäi kyydistä pois, vaan kyllä oli kaverikin onnellinen.
Kaikkea en tähän saanut laitetuksi mitä koin, mutta se on jättänyt myös ikuiset arvet siinä mielessä, että nyt mun on pakko todistella tällä alalla enemmän ku mitä mä jaksankaan! Mukaan on mahtunut hankalia työ oloja, mutta nyt olen paikassa jossa viihdyn. Ehkä se vaati kaiken tämän, että vihdoinkin mua kunnioitetaan edes jollain osa-alueella. Nyt isäntänä on oikein mukava kaveri ja mukavat työkaverit.
Paljon tässä on vielä opittavaa, oman via dolorosani olen kulkenut. Ehkä se kuitenkin kaikesta huolimatta kannatti?